Rikkoo, rikotaan, pettää, petetään.

Teidän oma vihainen, ahdistunut alkoholistinne täällä taas, heipä hei. Jopas on ollut päivä.

Eilen oli ensimmäistä kertaa aikoihin päivä, kun en ollut humalassa. Olin kai liian väsynyt juomaan, tai kenties se johtui rahattomuudesta - ei vaan jostain syystä maistunut. Tänään olen juossut ympäri virastoja, soitellut muihin kaupunkeihin ja työpaikkoihin, ja yrittänyt pitää ahdistuksen ja viinanhimon kurissa.
Tein aamulla vakaan päätöksen siitä, että olisin tänään selvinpäin. Vaan minkäs teet - en ole koskaan voinut sietää sitä, että minulle valehdellaan, ja nyt on vaihteeksi käynyt niin.

En osaa kuvailla sitä tunnetta, joka herää, kun sinulle tärkeä ihminen pettää luottamuksesi. Veikkaan, että se on kaikille ihmisille samankaltainen tuntemus: sitä voi fyysisesti pahoin, kuvottaa, ei voi pysyä hetkeäkään paikallaan, yrittää hengittää rauhallisesti ja räpytellä vimmatusti silmiään jotta ei itkettäisi. Erona muihin ihmisiin on se, että minä ajattelen tätä asiaa kuten kunnon juopon kuuluu - en osaa käsitellä tällaisia asioita, en kestä ahdistusta, syytän itseäni ja etsin itsestäni kaikki viat, ja turrutan lopuksi oloni alkoholilla. Tänään en tosin aio olla humalassa kiusallanikaan, en suostu siihen että joku saa ajattelemattomuuttaan ja empatiakyvyttömyyttään talloa muita ihmisiä miten lystää, ja että reagoin siihen itselleni epäsuotuisalla tavalla. Etsiköön muualta lohtunsa, niin minäkin teen. Ja minun lohtunani ei ole tänä iltana pullo.

"Elämä on farssi. Naura itsellesi ennenkuin muut ehtivät tehdä sen"


Niina laittoi viestiä, että sillä on huono päivä ja se kaipaa halausta. Saa nähdä tapaanko hänet, kun pääsee yhdeksän maissa töistä. Sitä ennen tapaan pikaisesti Lauran, ja vietän iltaa todennäköisesti ainakin Kiiran kanssa. Myös Jenna kyseli, ehtisinkö nähdä tänään yhdeksän pintaan, kun se lähtee huomenissa pois kaupungista. Jotenkin alkaa ahdistaa tämä jatkuvasti tavoitettavissa oleminen ja ihmisten treffailu, ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän se pullo minulle huutelee. Jääkaapissa on tällä hetkellä pullo valkkaria viilentymässä, ehkäpä minä sitä hieman maistelen, mutta kuten sanottua, humalan jätän väliin. Pitää olla skarppina huomenna, suuria päätöksiä tehtävänä, suuria muutoksia edessä.

Mitjakin soitti ja kertoi heittäneensä suunnilleen koko omaisuuteni roskikseen. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen, ihan vilpittömästi: itse en osaa luopua mistään, ja kuitenkin olen jo pitkään halunnut tietyistä tavaroista eroon. Eilen menetin Mitjaan hermoni täydellisesti, krapula-ahdistus ja tappelu turhista asioista tekivät tehtävänsä, ja menetin tavallisesti varsin hyvän itsekontrollini täysin. Huusin suoraa huutoa ja poltin tupakkaa kädet vapisten, mutta jo noin tuntia myöhemmin viestittelin Mitjan kanssa jo ihan normaalisti. Se on kaikesta huolimatta yksi elämäni tärkeimpiä ihmisiä, ja tulee luultavasti olemaankin.


Kuulin aikoinaan hyvän määritelmän alkoholistista.

"Kun normaali ja terve ihminen putoaa kuoppaan, hän alkaa heti miettiä, miten pääsisi sieltä pois.
Kun alkoholisti putoaa kuoppaan, hän alkaa heti miettiä, että miksi aina minä, miksi aina minulle käy vain huonoja asioita."


Tänään minä en ole surullinen. Tänään en ole lamaantunut, tai toivoton. Tänään olen vihainen, ja aion käyttää sitä hyväkseni - minä kiipeän täältä vielä. Odota vaan, maailma, käteni on saanut jo reunasta otteen.