Rikkoo, rikotaan, pettää, petetään.

Teidän oma vihainen, ahdistunut alkoholistinne täällä taas, heipä hei. Jopas on ollut päivä.

Eilen oli ensimmäistä kertaa aikoihin päivä, kun en ollut humalassa. Olin kai liian väsynyt juomaan, tai kenties se johtui rahattomuudesta - ei vaan jostain syystä maistunut. Tänään olen juossut ympäri virastoja, soitellut muihin kaupunkeihin ja työpaikkoihin, ja yrittänyt pitää ahdistuksen ja viinanhimon kurissa.
Tein aamulla vakaan päätöksen siitä, että olisin tänään selvinpäin. Vaan minkäs teet - en ole koskaan voinut sietää sitä, että minulle valehdellaan, ja nyt on vaihteeksi käynyt niin.

En osaa kuvailla sitä tunnetta, joka herää, kun sinulle tärkeä ihminen pettää luottamuksesi. Veikkaan, että se on kaikille ihmisille samankaltainen tuntemus: sitä voi fyysisesti pahoin, kuvottaa, ei voi pysyä hetkeäkään paikallaan, yrittää hengittää rauhallisesti ja räpytellä vimmatusti silmiään jotta ei itkettäisi. Erona muihin ihmisiin on se, että minä ajattelen tätä asiaa kuten kunnon juopon kuuluu - en osaa käsitellä tällaisia asioita, en kestä ahdistusta, syytän itseäni ja etsin itsestäni kaikki viat, ja turrutan lopuksi oloni alkoholilla. Tänään en tosin aio olla humalassa kiusallanikaan, en suostu siihen että joku saa ajattelemattomuuttaan ja empatiakyvyttömyyttään talloa muita ihmisiä miten lystää, ja että reagoin siihen itselleni epäsuotuisalla tavalla. Etsiköön muualta lohtunsa, niin minäkin teen. Ja minun lohtunani ei ole tänä iltana pullo.

"Elämä on farssi. Naura itsellesi ennenkuin muut ehtivät tehdä sen"


Niina laittoi viestiä, että sillä on huono päivä ja se kaipaa halausta. Saa nähdä tapaanko hänet, kun pääsee yhdeksän maissa töistä. Sitä ennen tapaan pikaisesti Lauran, ja vietän iltaa todennäköisesti ainakin Kiiran kanssa. Myös Jenna kyseli, ehtisinkö nähdä tänään yhdeksän pintaan, kun se lähtee huomenissa pois kaupungista. Jotenkin alkaa ahdistaa tämä jatkuvasti tavoitettavissa oleminen ja ihmisten treffailu, ja mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän se pullo minulle huutelee. Jääkaapissa on tällä hetkellä pullo valkkaria viilentymässä, ehkäpä minä sitä hieman maistelen, mutta kuten sanottua, humalan jätän väliin. Pitää olla skarppina huomenna, suuria päätöksiä tehtävänä, suuria muutoksia edessä.

Mitjakin soitti ja kertoi heittäneensä suunnilleen koko omaisuuteni roskikseen. Olen siitä äärimmäisen kiitollinen, ihan vilpittömästi: itse en osaa luopua mistään, ja kuitenkin olen jo pitkään halunnut tietyistä tavaroista eroon. Eilen menetin Mitjaan hermoni täydellisesti, krapula-ahdistus ja tappelu turhista asioista tekivät tehtävänsä, ja menetin tavallisesti varsin hyvän itsekontrollini täysin. Huusin suoraa huutoa ja poltin tupakkaa kädet vapisten, mutta jo noin tuntia myöhemmin viestittelin Mitjan kanssa jo ihan normaalisti. Se on kaikesta huolimatta yksi elämäni tärkeimpiä ihmisiä, ja tulee luultavasti olemaankin.


Kuulin aikoinaan hyvän määritelmän alkoholistista.

"Kun normaali ja terve ihminen putoaa kuoppaan, hän alkaa heti miettiä, miten pääsisi sieltä pois.
Kun alkoholisti putoaa kuoppaan, hän alkaa heti miettiä, että miksi aina minä, miksi aina minulle käy vain huonoja asioita."


Tänään minä en ole surullinen. Tänään en ole lamaantunut, tai toivoton. Tänään olen vihainen, ja aion käyttää sitä hyväkseni - minä kiipeän täältä vielä. Odota vaan, maailma, käteni on saanut jo reunasta otteen.

Sosiaalipornon luvattu valtakunta

"Meillä meni viisi vuotta hukkaan, kun me kuunneltiin mitä muut puhui ja uskottiin niitä. Nyt sä et kyllä pääse musta eroon enää millään."

Kuten toissapäivänä kerroin, viina tuhoaa ihmissuhteet. Samalla tavalla siinä onnistuvat muut ihmiset, etenkin jos se alkoholi on kuvioissa mukana. Se on hämmentävää, miten humalassa jokaiselle tuntuu iskevän pakkomielle puuttua muiden asioihin tai elämään. Joko sitä varoitellaan uusista tuttavuuksista, juorutaan, tai kerrotaan henkilökohtaisia huonoja kokemuksia kyseisistä ystävistä. En tiedä pitäisikö minun olla surullinen, vihainen vai turhautunut - tällä hetkellä tuntuu, että olen kaikkia niitä.

Surullisuus tulee siitä, että olen itse havainnut olevani aloitteestani vahingossa hyväksikäytetty ihmissuhteissa. En ole uhri, mutta olen omasta tahdostani liian kiltti. Tiskaan Lauran astiat hänen ollessaan Minnan kanssa yötä, enkä edes ymmärrä olevani typerä ja säälittävä, ennenkuin viimeinenkin vaahto on valunut viemäristä alas.
Vihaisuus tulee siitä, etten saa edes kääntää unissani kylkeä, ilman että siihen puututaan ja siitä puhutaan päiviä.
Turhautuminen tulee siitä, että tiedän olevani yksin, ja että tulen olemaan sitä ties miten pitkään, halusin tai en. Siitä, että tiedän etten voi tehdä mitään löytääkseni itseni tai onnellisuuteni.

"Ne ihmiset nauttii siitä, että saa edes mahdollisuuden yrittää tuhota muiden elämiä. Ne haluaa päästä piireihin, olla jotain, tuntea mahdollisimman paljon porukkaa paikatakseen omaa yksinäisyydentunnettaan. Niillä ei ole juuri mitään, joten ne yrittää ryövätä toisten elämät. Vaikka mikä mä olen puhumaan, luusereita mekin ollaan."

Kiira on viisas tyttö. Se ymmärtää minua paremmin kuin kukaan pitkään aikaan, ja sen räkäinen nauru kaikuu korvissani varmaan loppuvuoden - viimeiset kolme päivää ollaan keskusteltu siitä, miten surullinen tapaus minä olen.

"Mä en saa Kiira koskaan oikeasti ketään, ainakaan kunnolla. Jos saan seksiä joltain, niin en kyllä taatusti saa ainakaan toista kertaa. Ja mä en ikinä saa koskea kehenkään, mua vaan pannaan. Siitä tulee yllättävän halpa olo, ja sitten on taas pakko juoda lisää ettei vihaisi itseään ja tuntisi olevansa käyttötavaraa."

Kun löydät itsesi halpisbaarista halailemasta pukumiehiä yhden bissen toivossa, huomaat että ihmissuhteet on menetetty, itket sossuun tilannettasi ja huudat aamulla puhelimeen kun henkinen kipu ja krapula sattuvat liikaa, mietit jälleen, että olisiko syytä hidastaa tahtia.
Miettiminen ei aina riitä, ja toteutus olisi liian raskasta. Helpommalla pääset kun et välitä rikotuista lupauksista tai valheellisista sanoista, myyt itsesi halvalla ja harrastat sosiaalipornoa, etkä luota muihin kuin niihin, jotka todella välittävät. Niitä on harvassa.

"Mä en jaksa enää itkeä. Mieluummin mä makaan nurmikolla ja nauran, vaikka silmiä vähän kirvelisikin."

Irtisanoutumisia.

Edellistä tekstiä kirjoittaessani vannoin, etten juo ainakaan viikkoon. Saman päivän iltana löysin itseni baarista uskomattomassa humalassa. Pitkästä aikaa oli tosin hauska ilta, ei draamaa, tappeluita tai jumitusta, vaan ainoastaan vilpitöntä hauskanpitoa ja keskusteluita.

Pilkun jälkeen siirryttiin porukalla läheiseen puistoon istumaan ja juttelemaan.

"Kenen kanssa seurustelisit, jos olisi pakko valita joku?"

Itse kieltäydyin vastaamasta kysymykseen, koska ajatuskin seurustelemisesta on täysin mahdoton tämän humalaisen elämänmenon lomassa. Niina kyllä vastasi - minut.
Hymyilin sille ja annoin humalaisen suudelman. Fiksu veto.

Seuraavana aamuna, eli eilen, heräsin päänsärkyisenä Lauran kämpältä. Itse se ei ollut paikalla, mutta minulla oli vara-avain, jota käytin häikäilemättä hyväkseni. Ahdisti taas, painelin suihkun lattialle istumaan, ja mietin että mitä helvettiä mun elämälle on tapahtumassa. Keräsin itseni, jätin vara-avaimen keittiön pöydälle ja lähdin töihin ystäväni Kiiran kanssa. Heikotti, huimasi ja oksetti, mutta lupaukset on lupauksia, ja työt täytyy tehdä.

"Olenko mä kunnon alkoholisti jos käyn töissä ja mulla on asunto?"
 Kuulemma olen. Damn.

Darra-ahdistuksissani soitin Lauralle - jonka kanssa oli jonkinlainen deittimeininki tuossa aiemmin - ja sanoin että haluan olla vain ystävä, en mitään muuta. Samassa puuskassa laitoin Niinalle viestin, että voisiko se tulla mun luo. Tulihan se, mutta jälkikäteen ajateltuna se ei ehkä ollut kovin hyvä asia.

Nyt horjun jälleen darran partaalla, mutta onnekseni tiedän ettei se kestä kovin kauaa. Noin tunnin päästä kiidän kauppaan ostamaan sen tyhjäksi oluista, ja lähden kahden luottoystäväni kanssa maanpakoon, pois tästä kaupungista.

Oletteko koskaan kuulleet sanontaa, että viina tuhoaa ihmissuhteet? Uskokaa pois, se ei ole vain legendaa. Se on täyttä totta.
Minä olen irtisanoutunut töistä, irtisanonut asunnon, ja nyt menevät ihmissuhteet.

Mitä jää jäljelle?

In vino veritas.

Sitä sanotaan, että viinissä on totuus. Kun kirjoitan tätä ensimmäistä viestiäni, on kello 14:25, ja olen juonut ensimmäisen olueni. Alunperin tarkoituksenani oli valvoa koko yö, ja suunnata kauppaan kaljaostoksille heti yhdeksältä, kun alkoholin myyminen on sallittua. Eilisen illan humala oli kuitenkin sen verran raskas, että seitsemän aikaan aamulla sammuin, ja heräsin vasta kymmenen jälkeen. Pahus, taas meni hyvää juoma-aikaa hukkaan.

Näin viikko sitten unta, jossa sävelsin ystäväpiirilleni oman teemabiisin. En ole koskaan lauluja kirjoitellut, ja voitte kuvitella, ettei humalaisen harhainen uni tuottanut Nobelin arvoisia lyriikoita. Muistan kuitenkin, miten kertosäkeen sanat menivät:

"Me kaikki haluttais vaan rakastaa,
vaik tää maailma on viinaa ja väkivaltaa,
niin hei - me jäädään eloon."

Keitä me sitten olemme? Me olemme 18-35 -vuotiaista naisista koostuva ystäväporukka. Osa meistä käy töissä, osa koulussa. Jotkut ovat työttömiä, jotkut sairaslomalla, mahtuupa mukaan sairaseläkkeelläkin oleva 24-vuotias nainen. Jotkut ovat parisuhteessa, joillain on mielenterveysongelmia, jotkut ovat keskenään kämppiksiä, joillain on unelmia, ja jotkut ovat menettäneet toivonsa. Mikä meitä kaikkia sitten yhdistää?

Vastaus on yksinkertaisuudessaan surullinen: me olemme alkoholisteja.

Kun sanon meidän olevan alkoholisteja, en tarkoita että homma lähtisi joskus viikonloppuisin lapasesta, tai että kärsisimme muutaman viinilasillisen aiheuttamia morkkiksia. Ei, meille juominen ja alkoholi on päivittäistä. Me olemme ihmisiä, joiden aamu alkaa useasti oluen korkkaamisella, ja päättyy sammumiseen. Olemme ihmisiä, jotka ovat tuhonneet ihmissuhteensa, mielenterveytensä, tai uransa alkoholin aiheuttamien sivuoireiden - kuten draamahakuisuuden, krapulan, pettämisen, tai muun vastaavan vuoksi.

Aloitan tämän blogin, jotta heräisin itse kirjoittaessani siihen, millaiseksi elämämme on mennyt. Jotta ystäväni heräisivät, ja jotta ihminen joka on samassa tilanteessa, tai jonka läheinen on, heräisi myös.

Kukaan meistä ei toivonut tätä, kukaan ei odottanut tätä, eikä kukaan haaveillut tästä. Miten me siis päädyimme kyseiseen tilanteeseen? Siitä kuulette seuraavassa postauksessani.